lauantai 29. kesäkuuta 2019

Sotaa ei voiteta vain yhdellä ja kahdella miehellä, kaikkia tarvitaan matuinvaasion ja islamin desanttien tuhontaan virkakunnasta, eduskunnasta, lehtineekerien keskuudesta, sekä kaduiltamme, keskuudestamme

Valoa pimeyteen joka somekanavalta https://valoa-pimeyteen.blogspot.com/ 

Toimikaa, ennen kuin on myöhäistä!

Seppo Lehto 

Sotaa ei voiteta vain yhdellä ja kahdella miehellä, kaikkia tarvitaan matuinvaasion ja islamin desanttien tuhontaan virkakunnasta, eduskunnasta, lehtineekerien keskuudesta, sekä kaduiltamme, keskuudestamme. Unohtaa ei pidä myöskään miehittäjä-Ryssän loisintaa miehitetyillä alueillamme, kuten muillakaan miehittämillään alueilla muuta Baltiaa, Saksaa, Ukrainaa, Georgiaa ja Japania myöden.





------------------------
-----------------------

tiistai 4. joulukuuta 2018

Herran siunausta lukijoille somessa ja julkisilla paikoilla: Käsi pystyyn Herran siunauksena aina, olkoon siinä sitten vaikka germaanien Sieg Heil mukana


Herran siunausta lukijoille somessa ja julkisilla paikoilla: Käsi pystyyn Herran siunauksena aina, olkoon siinä sitten vaikka germaanien Sieg Heil mukana

Suomen nuoriso, lapset, vanhukset ovat hätää kärsimässä matu- ja islaminvaasion seurauksena:


-----------

Lapsia on houkuteltu kontaktiin netin kautta

04.12.2018 klo 13.58Oulu
Poliisi kehottaa erityisesti nuoria tyttöjä ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa. Viime aikoina Oulun seudulla on tullut ilmi tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaiset, usein suomenkieltä taitamattomat miehet ovat houkutelleet selvästi itseään nuorempia alaikäisiä tyttöjä kanssaan kontaktiin.

Pahimmillaan kontaktit ovat johtaneet vakaviin seksuaalirikoksiin. Nuorten on syytä olla tarkkaavaisia ja vanhempien tietoisia siitä, kenen kanssa lapsensa viettävät aikaa netissä sekä muutoin vapaa-aikana. Epäilyttävistä henkilöistä ja yhteydenottajista tulee ilmoittaa poliisille.

Poliisille voi ilmoittaa epäilyttävistä yhteydenottajista vihjeet.oulu(at)poliisi.fi sähköpostiin, vihjenumeroon 0295 416 194 tai asioimalla poliisiaseman palvelupäivystyksessä www.poliisi.fi/oulu/yhteystiedot
Kun tarvitset poliisin kiireellistä apua, soita hätänumeroon 112.
--
Iltapaskassa samoin:

"Oulun seksuaali­rikoksista epäillyt tulivat Suomeen turvapaikan­hakijoina. Poliisin mukaan epäiltyjä saattaa löytyä vielä lisää"

Julkaistu: 
-----

https://eduskuntavaaliehdokas-pirkanmaa-lehto.blogspot.com suosikaa blogeja mihin voin / voimme kommentoida fb:n sijaan. Ohessa mallia. Kaihtakaamme mielivaltaista sensuuria harrastavia kuten fb:tä.

-----------

Kansanedustaja Arja Juvonen on myös ottanut asiaa esiin:

Arja Juvonen pohjustaa eduskunnan keskustelualoitettaan myös pitkällä listalla seksuaalirikoksista kertovia uutisia.

18.3.2018 uutisoitiin, että mies raiskasi naisen Helsingissä (Iltalehti). 

30.7.2018 uutisoitiin, että nainen raiskattiin uimarannan läheisyydessä Espoossa (Ilta-Sanomat).

6.8.2018 uutisoitiin, että nainen raiskattiin teräaseella uhaten Pieksämäellä (Länsi-Savo). 

10.8.2018 uutisoitiin, että nuori nainen raiskattiin metsikössä Hyvinkäällä (Ilta-Sanomat). 

25.8.2018 uutisoitiin, että mies yritti raiskata kehityshäiriöisen naisen Espoossa (Nurmijärven Uutiset). 

11.10.2018 uutisoitiin miehestä, joka oli jo tuomittu kymmenien poikien hyväksikäytöstä, mutta joka oli uusinut tekojaan myöhemmin (MTV Uutiset)

2.11.2018 uutisoitiin, että nainen raiskattiin Karvialla (Satakunnan Kansa). 

6.11.2018 uutisoitiin, että mies raiskasi naisen Jämsässä (Keskisuomalainen).

7.11.2018 uutisoitiin, että mies raiskasi naisen Espoossa (Helsingin Sanomat).

15.11.2018 uutisoitiin, että miesjoukko raiskasi naisen Seinäjoella (Yle). 

17.11.2018 uutisoitiin, että oululaismies raiskasi naisen ja tytön samana yönä (Iltalehti). 

27.11.2018 uutisoitiin, että Oulun poliisi tutkii epäiltyjä kahteen lapseen kohdistuneita seksuaalirikoksia (Iltalehti).  

28.11.2018 uutisoitiin, että mies raiskasi kaksi naista perusteluna se, että Euroopassa saisi "harrastaa seksiä vapaasti" (MTV Uutiset).  

30.11.2018 uutisoitiin, että kolme miestä raiskasi naisen Espoossa (Yle).

3.12.2018 uutisoitiin, että useiden miesten epäillään raiskanneen Oulussa 10—15-vuotiaan lapsen (MTV Uutiset)
"Olemme käyneet eduskunnassa ajankohtaiskeskustelun seksuaalisesta häirinnnästä ja ahdistelusta, joka liittyi maailmanlaajuiseen Me too -kampanjaan", Juvonen toteaa aloitteessaan.

Juvosen vaatii nollatoleranssia kaikenlaisille seksuaalirikoksille. Hänen mukaansa raiskaukset ja törkeät lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat nousseet viime aikojen uutisissa erityisesti esiin.
– Viime päivien uutiset lukuisista seksuaalirikoksista ovat hyvin huolestuttavia, ja niihin on reagoitava heti!

Poliisihuuhaata: Ilmoitetuissa seksuaalirikoksissa 10 prosentin kasvu, mikä lienee alakanttiin tuntien viranomaisten tavan ja pyrkimyksen pyrkiä peittelemään matuinvaasion yksittäisiäkin päällekarkausrikoksia ja lavastamaan uhreista rasistirikollisia.

Poliisihuuhaata tarjoava Pekka Heikkisen mukaan ilmoitettujen seksuaalirikosten määrässä on ollut tänä vuonna noin 10 prosentin kasvu, kaikki rikosnimikkeet mukaan lukien.



------------
https://valontuoja-lehto.blogspot.com/
------------------------------

perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuntavaaleissa varma valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Seppo Lehto Suomi suomalaisille ei matuinvaasion rahoitukselle suomalaisia kyykyttäen ulosotossa verotuksen suossa




Kuntavaaleissa varma valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Seppo Lehto Suomi suomalaisille ei matuinvaasion rahoitukselle suomalaisia kyykyttäen ulosotossa verotuksen suossa

Jaa somessa tietoa Seppo Lehdon kuntavaaliehdokkuudesta
Osallistukaa matuinvaasion torjuntaan kaikin mahdollisin keinoin. Käyttäkää mielikuvitustanne ja toimikaa!

Kohta on liian myöhäistä kun katumme on ns. "kulttirikastettu" eläteillä muiden maiden ja me maksamme totisesti veri suolestamme valuen.

Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere

Valitse: Ei matuinvaasioille!












https://www.youtube.com/watch?v=8v2xgLnXSmQ Kuntavaaleissa varma valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto


---------------------------------------------

Suomalaiset lampaat, allensapaskovat lehmät nouskaa, ennenkuin teurasauto vie teidät kaikki teurastamoon ins alla huutojen säestämänä!

http://valontuoja-lehto.blogspot.fi/

---------------------

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kansakunnallinen herättäjänne profeetta Tampereelta Seppo Lehto suosittelee eduskuntavaaleissa maahanmuuttokriittisiä tahoja Muutos 2011 James Hirvisaari ja Jari Leino Uudeltamaalta, sekä Heikki Luoto ja Terhi Kiemunki PS-Tampere perussuomalaisten maahanmuuttokriittisinä ehdokkaina

Kansakunnallinen herättäjänne profeetta Tampereelta Seppo Lehto suosittelee eduskuntavaaleissa maahanmuuttokriittisiä tahoja Muutos 2011 James Hirvisaari ja Jari Leino Uudeltamaalta, sekä Heikki Luoto ja Terhi Kiemunki PS-Tampere perussuomalaisten maahanmuuttokriittisinä ehdokkaina


Rajaton maahanmuuton rahoitus ja suosinta seis: Asuntoja asunnottomille ja pakolaisten vastaanotto seis moraalittomana suomalaisten asunnottomien syrjintänä ja väestönvaihtoamme = kansanmurhaamme edistämisenä.



Valitse oikein valkoinen tulevaisuus elintasoamme heikentävän mustan tulevaisuuden sijaan

Ohessa vaatimuksia miehittäjä-Ryssälle. 
Katso video:




http://suomen-eduskuntavaalit-2015.blogspot.com



Valoa eduskuntaan: Islam- ja maahanmuuttokriitikoita demari- ja kepuloisten sijaan päättämään siitä mikä oikein on kansakuntamme säilymiseksi myös geeniperimältään ilman sirppisoluanemiaa ymv:aa

Seppo Lehto valontuojanne muistuttaa vielä sisäpoliikan vaihtoehtojen mahdollisuuksista:


Suomalaisiin kohdistuvia epäkohtia on paljon ase-, autoilu-, liikenne-, alkoholi-, asumis-, kaavoitusrajoituksista alkaen:

Suomessa voidaan ja pitää päästä samalle aselakien, alkoholilakien ja autoilun verotusta koskevalle tasolle kuin mitä on esim Virossa:


Miehittäjä-Ryssään kohdistuva kritiikki pyritään sensuroimaan pois eduskuntavaalikeskusteluista. Halutaan unohtaa että Ukraina on länsimainen kristitty valtio, johon kohdistuu Ryssän sotarikoset ja täysi kansanmurhakoneisto siviilikohteiden tuhoamisineen kuten aiemmin Suomeen, muihin Baltian maihin Puolaa ja Saksaa myöden

Katso oheinen video / Look at video:






Ryssä pois YK:n turvallisuusneuvostosta:



---------------------------------------------------------------------
http://valontuoja-lehto.blogspot.fi/
---------------------------------------------------------------------

torstai 22. elokuuta 2013

Katolinen kirkko on tuominnut kirkon parissa pedofilian ja pyrkinyt maksamaan uhreille korvauksia. Koska islamin eri suunnat tekevät saman?


Katolinen kirkko on tuominnut kirkon parissa pedofilian ja pyrkinyt maksamaan uhreille korvauksia. Koska islamin eri suunnat tekevät saman? 

Luterilainen kirkko ei siunaa lapsiavioliittoja kuin erittäin poikkeusluvalla. Islamissa lapsiavioliitot ovat arkipäivää, joten eikähön eroja ole?



Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko Tampere



------------------------
http://valontuoja-lehto.blogspot.fi/
---------------------------------------------

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lienee paikallaan kuulla historiallisena 12.12.2012 kansakunnan profeettaa Seppo Lehto kansakunnallista Bodhisattvaa ja heilata oikein kunnolla Suomi suomalaisille?

Lienee paikallaan kuulla historiallisena 12.12.2012 kansakunnan profeettaa Seppo Lehto kansakunnallista Bodhisattvaa ja heilata oikein kunnolla Suomi suomalaisille?



http://www.youtube.com/watch?v=TxMS0o5hOyE

Bodhisattva Seppo Lehto valontuoja 12.12.12 on teille tänään syntynyt historiallisesti merkittävänä numerologisena hetkenä, kansakunnallinen vapahtajanne


















-------------------------
http://valontuoja-lehto.blogspot.fi/
----------------------------------------------------------------------------------------

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kunnallisvaaliehdokas tamperelaisen Seppo Lehdon puheenvuoro valoa pimeyteen tuoden: Monille tamperelaisille ja muille suomalaisille asunnottomuus tarkoittaa ruumissäkkiä kylmän tultua

Kunnallisvaaliehdokas tamperelaisen Seppo Lehdon puheenvuoro valoa pimeyteen tuoden:

Monille tamperelaisille ja muille suomalaisille asunnottomuus tarkoittaa ruumissäkkiä kylmän tultua http://youtu.be/ntOQB4b63o0





Samaan aikaan jopa elintasopakolaiset, joukossa toki jokunen aito turvapaikanhakija saavat lämpimän yösijan kaikkine mukavuuksineen; suihku, huoneisto, wc jne

Onko oikeus ja kohtuus toteutunut?
http://asuntoja-asunnottomille.blogspot.com

Suomi suomalaisille?

Jotta huominen olisi valoisa ja valkoinen ;) Lunta on jo luvattu ensi viikonlopuksi, mutta se ei riitä ;)

----------------------------------------
http://valontuoja-lehto.blogspot.fi/
----------------------------------------------------------------------


lauantai 15. syyskuuta 2012

Valitse tamperelaisten suomalaisten perusoikeuksien ja etujen ajaja Tampereen kaupunginvaltuustoon omalta listaltaan Seppo Lehto

Valitse tamperelaisten suomalaisten perusoikeuksien ja etujen ajaja Tampereen kaupunginvaltuustoon omalta listaltaan kansakunnallinen valontuoja 673 Seppo Lehto äärimmäisen oikealla ja valitettavan oikeassa islamista ja maahanmuutosta

 

Tamperelainen kuntavaaliehdokas Seppo Lehto tuo uutta valoa Tampereen kaupungin valtuustotyöskentelyyn. Tukekaa valontuojaanne kunnallisvaaleissa 2012: Asuntoja asunnottomille ja tiivisrakentamiselle jyrkkä ei.







Kiitos etukäteen kaikille tukijoilleni ja äänestäville / äänestäneille: 673 Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa Tampereella 2012


http://tampereen-kunnallisvaalit-2012.blogspot.fi/

---------------------------


-----------

Jep otetaan rennosti ;) vaikkei olisikaan Mustanaamion pääkalloluolan rikkauksia
http://www.youtube.com/watch?v=UcLpL-uFm4k

Toinen vaihtoehto on se kreikkalainen: Laitetaan pohjolan tyhmät maksumiehiksi ;) .. Sopii kysyä urpilaisen ja kataisen maisterinarvojen harhaanjohtavuutta? Sokeakin kana löytää jyvän, mutta ei hallitusvastuussa olevat jotka tekevät palkanmaksajistaan etelän orjia

---------------------------


http://valontuoja-lehto.blogspot.com 

 -----------------------------------